Kennel Karvarallin

Karvarallin kennelissä pennut kasvavat lapsiperheen menossa mukana, tottuen kodin ääniin ja pieniin lapsiin. Pennut sosiaalistuvat arjessa mukana ja ne totutetaan päivittäin käsittelyyn. Pennut luovutetaan 7-8-viikkoisina rekisteröityinä, sirutettuina, eläinlääkärin tarkistamina ja 3 kertaa madotettuina. Tärkeintä minulle kasvatustyössäni on se, että jokainen meiltä lähtevä pentu saa juuri sille sopivan kodin. Tärkein asia ei siis ole tulokset ja tittelit, vaikka hieno lisä kasvattajalle ovatkin, vaan se että sekä koira että sen omistaja nauttivat toistensa seurasta ihan arkielämässä! Meillä ollaan vahvasti kotikoirapuolueen kannattajia :) anne.julkunen@hotmail.com Anne/Kennel Karvarallin puh: 050-5936878

lauantai 6. lokakuuta 2012

Kahdeksasta yksi kotona

Peikkotyttö eli Neela matkusti tänään uuteen kotiinsa ja totuttelee nyt elämäänsä uudessa perheessä. Neelakin sai niin ihanan ja rakastavan kodin niin ku kaikki muutki pennut. Mukava kun olen saanut kuulla miten kaikilla pennuilla uusissa kodeissa menee. Muutaman luona olen käynytkin, kyllä ne kasvaa silmissä.


Olkaa rohkeasti yhteydessä minuun, oli asia sitten mikä tahansa. Mukavia ja iloisia uutisia on korviini kantautunut,  haluan kyllä kuulla "huonotkin" asiat, selvitellään niitä yhdessä ja mietitää ratkaisuja. Tuntuu että kaikki saivat mieleisensä perhekoirat ja osa aikoo ilmoittautua  kesäleirille (ilmoittautuminen alkaa huomenna) jossa kuulemma on tokoon yleensä tunkua joten olkaa nopeita jotka haluatte tokoilemaan. Huomioittehan että on siel muutakin ohjelmaa  ja tokos on kuulemma yks ryhmä joka on tarkoitettu täysin aloittelijoille, ei tarvitse edes tietää lajist mitää.

Muistinhan kaikille puhua agilityyn tutustumispäivästä johon on ilmoittautuminen menossa. Se järjestetään Villähteellä isänpäivänä. Karvarallin P-pentuja on tulossa useampia, toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle. Pyrin itsekkin pääsemään ja olisi ihana nähdä kasvattejani, myös O-pentuja. Päivän vetäjänä toimii Laurilan Tuija.

Sain muutaman kuvan sähköpostiini Toivosta ja Pinjasta jotka asuvat noin 15 km säteellä toisistaan ja pääsevät leikkimään yhdessä kohtuu usein - sisko ja sen veli. Lähetelkää muutkin valokuvia niin saan niitä tänne blogiin.

Pinja & Toivo
Pinja ja pennun uteliaisuus

Toivo

Pinja

Sisarusten palloleikit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti