Kennel Karvarallin

Karvarallin kennelissä pennut kasvavat lapsiperheen menossa mukana, tottuen kodin ääniin ja pieniin lapsiin. Pennut sosiaalistuvat arjessa mukana ja ne totutetaan päivittäin käsittelyyn. Pennut luovutetaan 7-8-viikkoisina rekisteröityinä, sirutettuina, eläinlääkärin tarkistamina ja 3 kertaa madotettuina. Tärkeintä minulle kasvatustyössäni on se, että jokainen meiltä lähtevä pentu saa juuri sille sopivan kodin. Tärkein asia ei siis ole tulokset ja tittelit, vaikka hieno lisä kasvattajalle ovatkin, vaan se että sekä koira että sen omistaja nauttivat toistensa seurasta ihan arkielämässä! Meillä ollaan vahvasti kotikoirapuolueen kannattajia :) anne.julkunen@hotmail.com Anne/Kennel Karvarallin puh: 050-5936878

torstai 23. elokuuta 2012

Meillä ollaan jo melkein 2 viikkosia

Pennut täyttää huomenna 2 viikkoa ja osalla on jo silmätkin auenneet. Pennut on kehittynyt ja kasvanut hyvää vauhtia.  Luna käy vielä hienosti hoitamassa vauvoja, vaikka sen mielestä pentulassa on  kuuma, ettei siellä ylimääräisiä enää jaksa olla.

Ensi viikolla pennuilla on myös edessä muutto alakertaan ihmisten ilmoille, kunhan kuulevat ja näkevätkin jotakin...

Talon muut koirat Miisu ja Sona ovat käyneet jo kurkkaamassa ja tarkistamassa "pikku ihmeitä" ja ovat hyväksyneet pikkuiset hienosti, eikä tarvi pelätä että kävis mitää, vaikka portti sattuis unohtuu auki.

Osasta pennuista on jo alustavia varauksia. Otan alustavia varauksia vastaan ja parin viikon päästä pentuja pääseekin jo katsomaan. Toivon kaikkien löytävän rakastavat kodit. Näyttelyt ja muut harrastukset ovat pelkkää plussaa mutta kaikkein tärkeintä on saada kaikille ihanat kodit. Minä kasvattajana haluan tämänkin pentueen kohdalla (O-pentueen omistajat tämän tietävätkin) pitää yhteyttä kaikkiin kasvatteihini ja mahdollisuuksien mukaan nähdä Lunan lapsosia ainakin kerta vuoteen. Haluan ettei kasvattini omistajat jää "yksin" pulmatilanteissa, siksi korostan aina että olen oikeasti tukena sekä ilossa että surussa.

Muutama otos pikkuisista:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti